Olen viimeisen vuoden fysioterapian opiskelija Seinäjoen ammattikorkeakoulusta ja olen tällä hetkellä tekemässä viimeistä 10 viikon työharjoittelua Kroatiassa. Miksi juuri Kroatiaan? Uusi ja ennennäkemätön maa kiehtoi minua ja maan miellyttävä ilmasto tiesi ettei minun tarvinnut pakata koko omaisuutta mukaan matkalle. Ja mitä aikaisemmin olen uutisia seurannut, Kroatia on paikka missä monet urheilijat käyvät kuntouttamassa. Esimerkiksi Suomen alppihiihtäjä legendamme Tanja Poutiainen ja Kalle Palander ovat olleet myös uransa aikaan kuntoutumassa Kroatian Terme Selicessä. Tämä myös herätti kiinnostusta mikä tuo ihmisiä tänne kuntoutettavaksi muualta maailmasta. 

Vaihto-opiskelu paikkani järjestäytyi Rijekan yliopiston kautta. Rijeka on Kroatian kolmanneksi suurin kaupunki ja asukkaita täällä on noin 145 000. Rijeka sijaitsee Kvarnerinlahden pohjoisrannalla,  vuoristojen ympäröimänä. Kaupunki on keskeinen risteyspaikka liikenteelle, koska täällä sijaitsee suuri lauttaterminaali ja läheisellä Krkin saarella on lentokenttä asema. Paikallisten mukaan turistien määrä on kasvanut vuosi vuodelta ja tänä kesänä turisteja on näkynyt ennätyksen paljon! Enkä ihmettele, miksi tämä maa yksi maailman houkuttelevimmista matkakohteista. Zagrebista Rijekaan matkatessa maisemiin mahtui niin korkeita vuoria, kumpuilevia hedelmällisiä laaksoja ja tietenkin uskomattoman pitkä rannikko. 

Rijekassa fysioterapiaa opiskellaan paikassa nimeltään Faculty of Health Studies. Tämä yliopisto sijaitsee aivan Rijekan keskustassa. Koulutus tapahtuu ainoastaan kroatian kielellä ja se kestää 5 vuotta. Kolmessa vuodessa opiskellaan fysioterapian perusasiat  ja  2 vuoden aikana opiskelija erikoistuu maisteriksi siihen alaan mihin kukin on kiinnostuneita. Täällä paikallisten opiskelijoiden työharjoitteluaika on lyhyempää kuin meillä Suomessa. Kurssien jälkeen opiskelijat menevät työharjoitteluun, joka kestää yleensä vain 11-14 päivää.

Minun työharjoittelupaikkani sijaitsee Opatijassa noin 14 km Rijekan keskustasta. Opatija on yksi harvoista ympäri vuoden avoinna olevista lomakohteista. Tätä paikkaa rijekelaiset kutsuvat: ”pikku- Monaco”, koska paikka on täynnä luksushotelleita ja hyviä ravintoloita. Opatija oli jo vuonna 1889 Itävalta-Unkarin alla suosittu virkistyspaikka ja lomakohde, jonka jälkeen sitä ollaan kehitelty terveellisenä matkailukohteena. Kaupungissa on yhä jäljellä 1800-luvun loisteliaita hotellirakennuksia ja Lungomare-rantakatu, joka on täynnä auringonpalvojia. Tälläkin hetkellä täällä liikkuu paljon turisteja, koska lämpötila huitelee yli 30 °C asteessa.  Auringossa löhöilyn lisäksi täällä voi tehdä kävelyretkiä Opatijan puutarhoissa tai vaellusretkiä ympärillä olevissa vuoristoissa.

Työharjoittelupaikkani on Thalassotherapija Opatija, joka sijaitsee Lungomare- rantakadun tuntumassa. Thallossoterapija on sairaala, joka on perustettu 1957. Aivan aluksi Opatijan Thalassotherapija keskittyi sydänpotilaiden hoitoon ja kuntoutuksen, mutta hiljalleen asiakaskunta  on lisääntynyt keuhko-, reuma ja nykyään hoito ja kuntoutuspalvelut ovat laajentunut TULE- ja neurologisiin potilaisiin. Vaikka paikkaa kutsutaan sairaalaksi, täällä ei kuitenkaan tehdä kirurgisia toimenpiteitä. Talossa työskentelee niin sisätautien ja kardiologian erikoislääkäreitä, neurologian ja ihotautien asiantuntijoita, että fyysisen lääketieteen ja kuntoutuksen erikoislääkäreitä. Säätiö työllistää  yhteensä 230 henkilöä, joista 25 henkilöä työskentelee fysioterapeutteina

Sairaalan lisäksi Thalassotherapija sisältää  hyvinvointikeskuksen, jonka palveluita  voi käydä lukemassa alla olevasta linkistä.

http://thalasso-wellness.com/en/medical-treatments/individual-physical-rehabilitation/

Asiakkaat majoittautuvat joko sairaalaan tai hotelli Villa Dubravaan. Yhteensä sairaalaan ja hotelliin pystytään majoittamaan yli 100 asiakasta. Yleensä kuntoutuskurssit kestävät täällä  7-10 päiväksi, mutta löytyy täältä asiakkaita, jotka ovat olleet täällä pitempään ja jopa vuoden verran.

Thalassotherapijan fysioterapian asiakkaat saavat täällä samalla tavalla konservatiivista hoitoa (terapeuttista, manuaalista ja fysikaalista terapiaa) kuin meillä Suomessakin. Erilaista tällä tekee sen, että hoitomenetelmät on jaettu täällä eri osastoihin. Kuntoutuja kiertelee eri huoneista toiseen niissä hoidoissa, mitä lääkäri on lähetteeseen kirjoittanut. Klinikan isommassa huoneessa/ salissa tehdään terapeuttista fysioterapiaa joko ryhmissä tai yksittäisille henkilöille. Tässä salissa työskentelee n. 10 fysioterapeuttia, joista 8 fysioterapeuttia tekee yksittäisille asiakkaille terapeuttista tai manuaalista fysioterapiaa. Kaksi fysioterapeuttia vastaa ryhmien ohjauksesta ja testauksesta. Näistä huoneista myöhemmin kuvia, jos vaan saan mahdollisuuden, että huone on tyhjänä asiakkaista.

Fysikaalisista hoidoista ultra-, sähköiset kivunhoitomenetelmet, parafiini annetaan eri huoneissa. Sähköhoidoista Thalassotherapija  tarjoaa myös meille suomalaisille vähän vieraampia hoitomenetelmiä: magneetti- ja COMPLEX-hoitoa. Työharjoittelussa olen ollut yli viikon ja voin sanoa, että en ole koskaan elämässäni antanut niin paljon ultrahoitoa kuin täällä. Ultrahuoneessa asiakas vaihtuu n. 10 minuutin välein, joten parhaimpana päivänä asiakkaita asiakkaita voi käydä yli sata henkilöä. 

Erilaista täällä on myös se, että fysioterapeutilla käy enemmän asiakkaita, koska he tekevät fysioterapiaa asiakkaalle ainoastaan 30 min, eikä kirjaamista fysioterapeuttienn tarvitse tehdä täällä. Vaikka 30 minuuttia kuulostaa vähältä,  tähän pitää laskea myös fysikaalinen terapia, joita jokaisessa minun näkemässä  lähetteessä on kirjoitettu asiakkaalle. Lisäksi asiakas voi käydä vielä ryhmäterapia tunnilla, joko vedessä,  tai /sekä kuivalla maalla. Jokainen terapia kestää myös 30 minuuttia, joten asiakas voi saada fysioterapiaa päivässä 1-3 tuntia.

Mutta ei täällä koko päivän tehdä töitä! Töiden jälkeen ihmiset menevät vielä näin lämpöisinä päivinä rannalla tai syömään ravintoloihin. Ruoka on täällä hyvää ja halpaa, ainakin näin suomalaisen näkökulmasta! Ihmiset ovat täällä erittäin mukavia ja ystävällisiä. Englanninkielellä täällä pärjää hyvin niin vapaa-ajalla että asiakastilanteissa. Myös muista kielistä kuten ruotsista ja norjasta on ollut myös hyötyä työharjoittelusta, koska  myös muualta maailmalta asiakkaita tulee tänne Thalassotherapijaan kuntoutettavaksi.

Mutta ensi kerralla lisää kuulumisia, Ciao!